KETO RUOKA


Lyhyesti kerrottuna ketogeeninen ruokavalio on vähähiilihydraattinen ruokavalio jossa pyritään ketoositilaan vähentämällä hiilihydraatteja jonka ansiosta maksa alkaa käyttämään elimistön omia rasvavarastoja glukoosin tuotantoon.

On yksilöllistä millä hiilarimäärillä kenenkin elimistö siirtyy ketoositilaan. Yleensä alkuvaiheessa hiilihydraattien määrät on hyvä pitää 20g paikkeilla jolloin ketoositilaan yleensä pääsee jopa muutamassa päivässä. On hyvä muistaa kuitenkin että rasvanpoltto ei ala näin nopeasti vaan ensin poistuu nesteitä kehosta. Voi mennä useita viikkoja ketoosin syvenemiseen ja siksi on syytä muistaa että tuloksia ei kannata parissa päivässä odottaa eikä kyse ole mistään pikadieetistä vaan elämäntavasta.
Vettä on muistettava juoda useita litroja päivässä, ihan pelkkää puhdasta vettä, koska hiilihydraattien vähyyden takia vettä ei sitoudu elimistöön. lisäksi voi juoda kahvia ja teetä.
Nesteen lisäksi on kuitenkin muistettava suolaa nauttia riittävästi koska suola sitoo nestettä kehoon.
Tämän takia elektrolyytit on tärkeää muistaa koska suuri määrä vettä huuhtoo niitä pois. Hyvälaatuista suolaa pitääkin ottaa reilusti ja sen lisäksi huolehtia riittävästä magnesiumin ja kaliumin saannista. Määristä tarkemmin lisää myöhemmin.

Ketogeenisellä ruokavaliolla rasvat ovat tärkeässä osassa.
Margariinit voi jättää sinne kaupan hyllylle ja ostaa kunnon voita, kookosöljyä, mct-öljyä, gheetä, oliiviöljyä ja erilaisia pähkinäöljyjä. Ja aina on parempi jos voi valita luomua.

Maitotuotteista käytetään kermaa, jugurtteja ja juustoja. Kevyt tuotteet jätetään pois ja valitaan maustamattomia täysirasvaisia tuotteita joita on prosessoitu mahdollisimman vähän.

Proteiinin lähteeksi valitaan kunnon lihoja, sikaa, nautaa, kalaa, poroa,lintuja ym. ja näissähän ei tarvitse valita sitä vähärasvaista, näin saadaan samalla rasvoja. Lihassa kannattaa panostaa laatuun.

Kasvikset ovat tärkeässä osassa tällä ruokavaliolla. Parasta on valita vihreitä kasviksia kuten lehtisalaattia ja kurkkua, niistä saa samalla kaliumia. Paprikat ja kaalit ovat loistava valinta myös koska sisältävät vain vähän hiilihydraatteja.

Marjat on hyvä valinta muuten mutta aluksi niistä kannattaa pysyä erossa jotta elimistö on ensin saatu  tottumaan ruokavalioon kunnolla ja keho ketoositilaan.
Hedelmät samaten kannattaa jättää pois alkuun vaikka myöhemmin omena esim on hyvä valinta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

superpehmeät sämpylät

Vaihtoehto makaronilaatikolle

vohveleita!