Aamupala, päivän tärkein ateria





KUULEMA.
Joo niin se on miullekkin, nimittäin aamiaiseni on pari kuppia pelkkää mustaa kahvia! 
Se on ainut mitä aamuisin kaipaan. En tunne olevani enää aamuisin nälkäinen, kiitos ketogeenisen ruokavalion ja pätkäpaastoilun! 
Pätkäpaastoilusta lisää myöhemmin.

Pelkkä musta kahvi riittää miulle hyvin pitkälle päivään ja vasta iltapäivällä rupean kaipaamaan jotain pientä, silloinkin saa hyvin ruokailua siirrettyä kun nauttii kahvikupillisen rasvojen kera, lisäksi se piristää todella tehokkaasti.



Rasvakahvi eli bulletproof kahvi on biohakkeri Dave Aspreyn kehittämä juoma. Siitä on eri versioita, joista kerron ohjeen omaan lemppariini, lähes jokapäiväiseen juomaan.

Rasvakahvi on monelle hyvä tapa korvata aamupala tai esimerkiksi välipala. Siitä aivot saa energiaa ja päivä lähtee hyvin käyntiin. Siihen tuleva MCT- öljy saattaa hidastaa kofeiinin imeytymistä ja siten pidentää kofeiinista saatavaa piristävää vaikutusta. MCT-öljy ja voi antavat elimistölle helposti energiaksi muuntuvaa polttoainetta, minkä käsittely ei vaadi ruoansulatukselta suuria ponnistuksia. MCT-öljy myös nopeuttaa rasvan palamista.
Rasvojen käyttö vaan kannattaa aloittaa pienillä määrillä tai saattaa juoksuttaa vessaan, toki jos vatsa ei ole kunnolla toiminut niin tämä on tervetullutta:D Varsinkin tuo mct-öljy on sellainen. Rasvakahvin kokeilemisen voi aloittaa myös esimerkiksi pelkästään voilla jos ei kotona muuta ole. Öljyjäkin voi erilaisia kokeilla, mutta voin kertoa, että oliiviöljy ei ole parhaimman makuista kahvissa:D kapryylihappoa voi kokeilla jos mct öljy ei sovi. Kaikista rasvoista kannattaa valita luomua. Sekä kahvista. Luomukahvi on huomattavasti paremman makuista. Jos on perus juhlamokkaa tottunut juomaan niin varmasti muu maistuu aluksi oudolle. Suosittelen kuitenkin testaamaan erilaisia kahveja. Itse tykkään mahdollisimman tummasta kahvista. Ja sitten viellä kahvinkeitto tavalla on myös merkitystä. Meiltä löytyy perus moccamasteri, mutta usein teen espressopannulla myös, tulee huomattavasti parempaa. Lisäksi käytössä on pikakahvi, jonka kokeilujen kautta ilokseni onnistuin löytämään. Nämä ovat kuitenkin makuasioita mitä kahvia haluaa juoda ja millä sen keittää. Rasvakahvin voit tehdä siihen kahviin mistä itse tykkäät ja mitä tällä hetkellä käytät, niin ehkä helpoin opetella.



Bulletproofista on siis eri versioita ja monia testanneena oon tykänny itte seuraavanlaisesta eniten:


kupillinen tummaa vahvaa kahvia
1,5 tl kookosöljyä
1,5 tl voita
1,5 tl mct öljyä

-kaikki sekaisin ja sitten on valmista.


Mitat on noin mittoja, yleensä vaan kaadan arviolta pullosta suoraan :D

Rasvat voi sekoittaa ihan lusikalla mutta jotta kahviin saa ihanan kermaisen vaahdon niin tehosekoittimella, blenderillä, sauvasekoittimella tai maidonvaahdottimella sekaisin. Maistuukin aivan erilaiselta kunnon sekoituksen jälkeen. Tuota maistaneena ei kyllä tavan kahvi enää maistu miltään.



Sitten kun haluan joskus herkutella niin saatan lisätä vaniljajauhetta, lakritsijauhetta tai esim kanelia joukkoon. Maapähkinävoi oli ihanaa kahvissa myös. Rohkeasti kokeilemalla löytyy omat lempparit :) 

makrot kahviin:
hiilarit: 0,6g
protskut: 0,6g
rasvat: 20,6g
kcal: 189 kcal



nämä rasvat itsellä käytössä tällähetkellä.



Jokainen jolle olen tarjonnut tätä, ensimmäisellä kerralla on sanonut että on oudon makuista, mutta se vaatii varmaan vaan totuttelua, koska nykyisin siitä useat jo tykkää :)

Toki sitten on näitä jotka eivät suostu uudestaan maistamaankaan, esim mieheni mielestä oli niin pahaa, mutta sepä kun ei kahvia juuri muutenkaan juo ja sit taas veljeni joka juo niin paljon kahvia että suonissakin varmaan veren tilalla virtaa kahvi niin on maistanut kerran ja ei kuulema tykännyt, mutta oon luvannu tarjota rasvakahvia niin monesti että oppii ymmärtämään hyvänpäälle :D

Kaikki ei voi kahvia juoda tai ei halua, niinpä voit tehtä rasvakahvin sijasta myös teetä. Testattu on ja hyvää tulee myös siitä. 
Itse vaan rakastan kahvia niin paljon että sitä ei korvaa mikään!

Uunissa paistuu tällä hetkellä kesäkurppalasagne, siihen ohje myöhemmin. 
Nyt poika menee unille ja on tän äidin oma kahvihetki <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

superpehmeät sämpylät

Lasagne

köyhän miehen lehtipihvi