Pullaa!!




Kyselin tuossa joku aika sitten facebookin sivuillani, että mitä reseptejä toivoisitte minulta. Sain tosi paljon vastauksia, Kiitos niistä! 
Tuli paljon hyviä ehdotuksia, mitä ehdottomasti täytyy testailla ja kehitellä, mutta osa sellaisia mitä olin jo tehnyt. Yksi niistä oli pulla mitä toivottiin. Näitä laskiaispullia olin tehny jo aiemmin pariin kertaan, mutta ohje oli teille antamatta kun en muka oo ehtiny sitä tänne laittaa. Testailin kyllä toscapulliakin ja kyllä ne kaikki tuli syötyä ,et ei ne huonoja voinu ollu, mutta kaipaa viellä hiomista se resepti jotenka testailen sitä viellä lisää ennenku teille annan.
Tällä laskiaispullien ohjeella onnistuu ihan voisilmäpullatkin, mutta kun taikina on aika mantelisen makuista niin siksi tykkään itse syödä ne reiluilla täytteillä.
Toki laskiaiseen on aikaa, mutta nämä kelpaa varmasti muulloinkin!

Makeutuksena käytin stevia sweetiä, se on stevian ja erytritolin sekoitusta ja sitä saa yleensä ihan jo useista peruskaupoista. Myös karppisokeri esimerkiksi käy. Vadelmista tuli myös hyvä hillo ja jopa hieman vähähiilarisempi, mutta meillä ei ollut kun mustikoita nyt pakastimessa ja siihen kun lisäsi chiansiemenet niin ihan tuli vadelmahillon näköistä 😀

Pullien ohje löytyy sulamosta nimellä Paulan Laskiaispullat.
Kurkkaa myös reseptin jälkeen linkki valmennukseen jossa olen mukana.



LASKIAISPULLAT
10 kappaletta

Tarvitset:
munia 5
voita 100g
jugurttia 2dl
pofiberiä 2dl
mantelijauhoa 4dl
makeutusta 1,5dl
psylliumia 4rkl
leivinjauhetta 4tl
suolaa ripaus
kardemummaa 0,5 tl
vettä 0,5 dl
mustikoita 1dl
chian siemeniä 1,5rkl
kermaa 2dl

- riko 4 munaa ja vatkaa ne käsivispilällä
- lisää joukkoon sulatettu voi sekä jugurtti
- sekoita kunnolla
- mittaa kuivat aineet eri kippoon ja sekoita ne.
- lisää kuivat aineet muna-jugurttiseokseen ja sekoita.
- anna taikinan hetken aikaa levätä.
- pyörittele kostutetuin käsin taikinasta pyöreitä palloja ja laita ne leivinpaperoidulle pellille.
- riko viimeinen muna ja voitele pullat sillä ja ripottele päälle mantelirouhetta
- paista 175 asteessa n.20minsaa tai kunnes ovat saaneet riittävästi väriä pintaan.

Valmista täytteet sillä välin kun pullat ovat uunissa:
- vatkaa  kerma ja lisää makeutusta maun mukaan.
- tee hillo niin, että lisäät veteen chiansiemenet sekä mustikat ja annat niiden turvota vähintään puoli tuntia.
- kun siemenet ovat turvonneet niin sauvasekoittimella kaikki sekaisin.

- anna pullien jäähtyä ja halkaise ne sitten.
- täytä pullat hillolla ja kermavaahdolla
- nauti  😘


Makrot koko satsiin:
hiilarit: 49,7g
rasvat: 293g
protskut: 87,2g
kalorit: 3223kcal

Makrot per pulla:
hiilarit: 4,97g
rasvat: 29,3g
protskut: 8,7g
kalorit: 322kcal

Täältä pääset tutustumaan valmennukseen:
http://bit.ly/paulanketoilut
valmennuksesta saat paljon tietoa, täydelliset ohjeet ruokavalioon, treeniohjelmat, joita voit halutessasi noudattaa ja tästä liittymällä saat miut avuksesi myös 💋

Voit seurata minuu myös facebookissa. Siellä sivut ovat nimellä Paulanketo.

Instassa löydät minut nimellä paula_anneli.
Tervetuloa seuraamaan sinnekkin 💕






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

superpehmeät sämpylät

Lasagne

köyhän miehen lehtipihvi