Tekstit

uuden vuoden juhliin tarjoiltavaa!

Kuva
TORTILLOJA! Meidän kattaus tortilla illalta 💛 Yleensä uutta vuotta meillä vastaanotetaan nakkien, perunasalaatin ja ranskalaisten kera. Ja toki muumikuohujuoman!  No tähän ruokavalioon ei perus ranskalaiset kuulu niin meinattiin ihan vaan tehdä perunasalaatille korvaaja kukkakaalista ja kesäkurpitsasta nakkien kaveriksi, mutta sittenpä sain päähäni että tänä vuonna tehdäänkin tortilloja! Nehän on kaikkien herkkua ja helppojakin viellä! Pelkät salaatit riittäs hyvin tortillalättyjen tilalle, mutta t ykkään lisäksi tehdä itse ne  tortillalätyt  ja myös juustosta rapeita tacoja tai juustokuppeja. Noiden helpot ohjeet jaan tässä teille tänään. Täytteille en ohjetta pistänyt enkä makroja laskenut. Tykkään paistaa ja maustaa tulisesti jauhelihaa ja kanaa. Lisäksi laitan kurkkua, tomaattia, pilkottua salaattia, erilaisia juustoja, varsinkin aurajuustomuru ja fetakuutiot maistuu erikoisen hyvälle näissä! 😍 Kastikkeena meillä on nykyään koskenlaskija cheddaria ja...

Pitkästä aikaa kasvispihvejä!

Kuva
Kasvispihvit ja maustettua ranskankermaa. Tällä kertaa pikkuapurin kanssa tehtiin kasvispihvejä. Niistä aineksista mitä sattui kaapissa olemaan ja aineksiakaan en ehtinyt punnita kun oli niin nopea tuo pieni mies liikkeissään 😎 Monilla alkaa varmasti jo jouluruuat riittämään ja lihaa syöty enemmän ku tarpeeksi, joten luulis nyt kasvisten maistuvan muillekkin kun miulle 😀 Mausteita en mitannut myöskään, niinku en yleensäkkään, mutta mielestäni aika reippaasti sai laittaa. Onni söi pihvin kukkakaalimuusin  kera, mie ihan vaan noita pihvejä ja maustettua ranskankermaa. Matille tuntui illala maistuvan myös 😋 Oli kyllä niin hyviä että täytyy pian tehdä uusiss! Vaikka lihapullien kanssa. Tällä kertaa mausteeksi ranskankermaan laitoin paprikajauhetta, currya, herbamarea, grillausmaustetta ja pippuriseosta.  Hyvää ruokahalua! 💋 KASVISPIHVIT 16 kappaletta / 4 annosta. Tarvitset: Porkkanaa 1 pieni kpl Kukkakaalia 1/4 osa Parsakaalia 1/4 osa Ke...

palsternakasta sosekeittoa

Kuva
pehmeä palsternakkasosekeitto Välillä tekee mieli syödä vähän kevyemmin ja vain kasviksista tehtyä ruokaa. Ja välillä myös jotain muutakin kuin jouluruokaa vaikkakin niitä ei muulloin syödä kuin joulun aikaan, mutta silti tuntuu että niihin kyllästyy nopeasti 😅 Palsternakkaa meillä syödään aika harvoin, mutta se sopii hyvin joulun aikaan lisukkeeksi moneen ruokaan muiden kasviksien kanssa ja lihan kera. Myös ranskalaiset tuli siitä hyviä!  Palsternakka on sellainen hieman makeahko niin halusin siihen päälle jotain tulista. chilillä maustetut porkkanalastut sopi siihen  hyvin. Vuohenjuusto ja kerma teki sopasta pehmeää, mutta kookoskerman kanssa voisin ajatella tulevan myös hyvää ja samalla maidotonta.  Vielä ennen joulua on tulossa ohjetta ainakin kakkuun, torttuihin ja johonkin laatikkoon. Pysy kuulolla 😏 PEHMEÄ PALSTERNAKKASOSEKEITTO 3 annosta Tarvitset: Palsternakkaa 335 g Oliiviöljyä 3 rkl Vuohenjuustoa 60 g Kermaa 2 dl Vet...

Punajuuripaistosta!

Kuva
punajuuripaistos Mie oon siitä onnekas että ollaan miehen vanhempien naapureilta saatu munia jo hyvän aikaa, ei oo tarvinnu vissiin tässä vuoden aikaan kun kerran pari käydä kaupasta ostaa. Tietää ainakin että on luomua!  Tällä kertaa saatiin myös palsternakkaa ja punajuuria. Palsternakoista valmistui muuta  juttua mutta punajuurista tiesin heti että teen siitä laatikon.  Olin aiemmin testannu samaan tyyliin tehdä kun sen aiemmin jakamani porkkana-myskikurpitsalaatikon. Hyvää oli sekin, niinkuin myös vuohenjuuston kera, mutta tää oli niin hyvää että olis voinu ihan vaan suoraan kiposta pistellä menemään 😆 Mutta ajatus oli että tätä syötäs sitten jouluna kinkun ym lisukkeena, niimpä tätä tehdään pakastimeenkin foliovuokiin. Tässä siis jätetään paloiksi punajuuret, mutta paistetaan pehmeäksi ja murustellaan aurajuusto niin että tulee kivasti syödessä sattumia, ja sitten kun miun suuhun ainakin punajuuri on niin makkee, niin hyvin soppii tuo ihanan suolainen...

jouluksi laatikkoa.

Kuva
porkkana-myskikurpitsalaatikko Jouluna perinteisesti syödään erilaisia laatikoita kinkun, lohen ja erilaisten salaattien lisäksi. Meillä on monenlaista yleensä tarjolla, mutta oma lemppari on porkkanalaatikko aina ollut. Toki siitä ei haittaa ole vaikka normaalia versiota vähän söisi, mutta tahtoo olla kun ne sisältää riisiä, niin se turvottaa, joten kiva keksiä sillekki vaihtoehto joka on ketogeeninen. Kokeilin pelkällä porkkanalla, toimii sekin, mutta tästä myskikurpitsan kanssa tehdystä tuli kyllä ehdottomasti parempaa! Ja jos meidän kaks veelle kelpasi niin varmasti muillekkin! 😀 Normaaleihin laatikoihin on viellä makeutusta lisätty, mutta niin makkeeta on porkkana ja myskikurpitsa ommaan suuhun, että en makeutta halunnut lisätä.  Myskikurpitsan vois myös höyryttää tai keittää jos haluaa valmista nopeammin mutta tulee parempaa kun malttaa paahtaa. Tykkään haudutella pitkään noita laatikoita uunissa, niin että on keskeltä sellaista aivan pehmeää, sileää, suussa...

Puuroa.

Kuva
sileä maapähkinä-puolukkapuuro Otin pakastimesta puolukoita ja meinasin ensin tehdä perinteisen tyylistä puolukka vispipuuroa mutta pitihän se taas lähteä soveltamaan 😀 Hyvää tuli!  Ja taas erityisen helppoa. Sellaista samettisen ihanaa 💕 Muista käyttää makeuttamatonta maapähkinävoita! Syötiin heti lämpimänä ja tein uudestaan seuravana päivänä ja testasin niin oli yhtä hyvää vaikka laittoi jääkaappiin ja lämmitti sitten hieman ennen syöntiä. Puolukka on tosi terveellinen, sitä kannattas kaikkien syödä! Se sisältää c, a, b1, b2 ja b3 vitamiinia ja beetakaroteenia. Lisäksi se sisältää kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja fosfaattia. Ja sehän on tutkittu juttu että se vaikuttaa ehkäisevästi virtsatievaivoihin! Sen uskotaan jopa tehoavan vilustumiseen ja reumaattisiin oireisiin. Meillä napsitaan pakastimesta puolukoita ihan jäisinä, lisäks käytetään maustamattomaan jugurttiin ja puuroihin sekä smoothieihin. Lisäks pulukkasurvos on tosi hyvää liharuokien ka...

pikaleipä

Kuva
Kasvissosekeitto kaipasi kaveriksi leipää, tämä ohje tuntui helpoimmalta ja nopeimmalta tähän hätään 😊 Jotenkin viileillä ilmoilla hyöryävän lämmin keitto maistuu ulkoilun jälkeen todella hyvältä, se vaan kaipaa monesti jotain lisuketta. Kasvissosekeiton ohjeen löydät klikkaamalla  tästä. Toivottavasti maistuu sinullekkin! PIKALEIPÄ     8 palaa Tarvitset: auringonkukansiemeniä 1 dl mantelijauhoa 1 dl mantelijauhetta 1 dl munia 3 kpl kermaa 1 dl Ripaus suolaa - mittaa kaikki ainekset kippoon - sekoita hyvin ja kaada uunivuokaan joka on vuorattu leivinpaperilla. uunivuoka oli noin puolet uunipellistä. jos haluat koko pellillisen tee taikina tuplana. - paista uunissa kiertoilmalla 175 astetta reilu 20 min. - leikkaa paloiksi kun hieman jäähtynyt. - voita päälle ja eikun syömään! Makrot koko satsiin: hiilarit: 13,2 g rasvat: 144,3 g protskut: 63,4 g kalorit: 1600 kcal makrot per pala: hiilarit: 1,65 g ras...