Tekstit

Runebergin herkkuja Paulan tapaan

Kuva
pikkuset Runebergin leivokset Runebergin päivä lähestyy ja se näkyy kaupoissa jo kun leivoksia on ollut jo hyvänaikaa myynnissä. Monella varmaan ollutkin jo mielessä, että kun saisi siitä viljattoman ja sokerittoman ohjeen jotta saisi hyvällä omallatunnolla herkutella.. Täytyy myöntää etten muista miltä ne edes maistuu, mutta tästä versiosta tuli erittäin onnistunut. Ainakin muutama joka näitä pääsi maistamaan niin sanoi että olisi ollut jopa parempia kun ne kaupassa olevat. Runebergin herkut miun tapaan on yksinkertaisia ja helppoja valmistaa. Ainekset löytyy peruskaupasta. Nämä eivät tarvitse kostutusta vaan ovat sopivan meheviä ilmankin. Tän ohjeen taikina on monipuolinen koska voit tehdä taikinasta erilaisia leivoksia, muffinsseja esim tai sitten vaikka leipävuuassa kakun. Tämän taikinan voit myös laittaa pellille ja saada sillä tavoin helposti ison määrän leivoksia. Koristella kannattaa vasta sitten hieman ennen tarjoilua niin ei sekoitu valkoiseen kuorrutteeseen puna...

Ihanaa suklaista puuroa!

Kuva
suklaapuuro Tässäpä olis nyt ohje niille herkkupyllyille jotka ei meinaa saada päivän kaloreita täyteen! Itselle tulee tästä mieleen lapsuudesta mummon suklainen puuro mitä hän teki meille, hänen resepti ei ole tiedossa mutta lienee ollu sekin kunnon voihin tehtyä ja siksi niin herkullista!   SUKLAAPUURO Tämä on todella tuhtia joten voit korvata ruuan tällä. Sopii myös kahdelle jälkiruuaksi. VÄLINEET: Kattila Sekoituslasta Ruokalusikka Teelusikka Desin mitta RAAKA-AINEET: Voita  45 g Kaakaojauhetta 2 rkl  Kermaa 1,5 dl Mantelijauhoa 1,5 dl Makeutusta (stevia sweet 8rkl) VALMISTUSOHJE: - Sulata voi kattilassa, lisää makeutus sekä  kaakaojauho, hämmennä. Odota että ne sulaa.  - Sitten lisää kerma ja sen jälkeen mantelijauho. Keitä hiljalleen miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kunnes puuro on sopivaa koostumukseltaan. - Maista jotta makeutusta on riittävästi ja lisää tarvittaessa. - Kaada kulhoon ja na...

PITSAA!

Kuva
paulan pitsapohja vol 2. Nyt on pakko jakaa teille tää miun toinen pitsapohjan ohje kun se on saanut niin hyvää palautetta!! Tää on rasvaisempi versio kun aiempi ja jopa sellainen rapea pohja. Testaa ihmeessä jo vaikka tänään, on nii heleppo! Toivottavasti maistuu 💋 Paulan pitsapohja vol 2. kahdelle Välineet: Uunipelti ja leivinpaperi Kulho Puulasta Ruokalusikka Raaka-aineet: Munia 1 kpl Voita 50 g Pofiberiä 3/4 dl Ranskankermaa 75 g valmistusohje: - Sulata voi. - Sekoita hieman jäähtyneeseen voihin ranskankerma johon olet lisännyt vähän herbamarea mausteeksi. - Riko muna joukkoon, sekoita. - Lisää pofiber ja sekoita. - Anna taikinan levätä hetki. - Levitä paperoidulle pellille pyöreäksi pitsaksi. Tämä taikina tarttuu käsiin joten helpointa levittää se ensin lusikalla ja sen jälkeen öljytä kädet ja jatkaa levitystä. - Esipaista pohjaa 200 asteessa sen verran että pohja saa hieman väriä. - Lisää mieleiset täytteesi ja p...

Mureketta!

Kuva
parsakaalitäytteinen jauhelihamureke Mureke on meille ollu aina helppo arkiruoka. Niin varmasti monelle muullekkin, siihen on helppo sitten tehdä lisukkeet riippuen jokaisen ruokavaliosta ja siitä mitä milloinkin haluaa.  Mureke on helppo tehdä silikoniseen leipävuokaan, jolloin se on helppo puhdistaa ja aina tulee nätin mallinen mureke.  Mureke on siitä kiva myös että onnistuu ilman täytettä tai millä täytteellä vaan!  Ja kestää kasassa kyllä ilman tuota pekonia, joten sen voi halutessaan jättää pois. Murekehan niinku lihapullatkaan ei kaipaa mitään jauhoja ym sidosaineita, vaan onnistuu jopa ilman munia pelkkien mausteiden kera. Miehen kotona on murekkeen täytteeksi laitettu luumuja ja meillä taas  kotona laitettiin hernemaissipaprikoita. Mie tykkään parsakaalista tosi paljon, sitä laitoin täytteeksi tällä kerralla. En käyttänyt parsakaalien varsiosaa kun se on niin kovaa, mutta sitä ei kuitenkaan kannata heittää pois! Tällä kertaa pilkoin varret ja pais...

Ketoilijan versio italianpadasta!

Kuva
ketoilijan italianpata Siivosin keittiön kaappeja eilen ja sieltä jostain hyllystä löytyi italianpata pussi, jossa oli menny jo päiväyskin ajat sit. Meillä mennään jo kolmatta vuotta kun niitä ei oo enää tehty meillä. Siitä se ajatus sitten lähti. Tästä tuli erittäin maukasta ja toki oli helppo myös valmistaa. Ja sit tää on helposti muunneltavissa, jos ei halua esim maitotuotteita käyttää niin jättää kerman pois, vähentää tomaatimurskan määrää jos haluaa hiilareita vähemmäksi. Spagetin tilalla voi käyttää jotain muutakin spagettia tai miksei jättää senkin vaan pois tai lisätä kasviksia Tässä spagetissa on hiilareita aika paljon mutta kuitenkin tosi vähän verrattuna normaaliin spagettiin. Ja tää ei turvota ollenkaan 😊 Noita konjak pastoja on monen merkkisiä, mutta muista en oo tykänny. Kannattaa rohkeasti maistella jos kaipaa pastalle korviketta. Niistä löytyy myös esim riisiä. Löydät ohjeen myös sulamosta   tästä. Vastoin tuota kuvaa, jossa ainekset on ennen ru...

uuden vuoden juhliin tarjoiltavaa!

Kuva
TORTILLOJA! Meidän kattaus tortilla illalta 💛 Yleensä uutta vuotta meillä vastaanotetaan nakkien, perunasalaatin ja ranskalaisten kera. Ja toki muumikuohujuoman!  No tähän ruokavalioon ei perus ranskalaiset kuulu niin meinattiin ihan vaan tehdä perunasalaatille korvaaja kukkakaalista ja kesäkurpitsasta nakkien kaveriksi, mutta sittenpä sain päähäni että tänä vuonna tehdäänkin tortilloja! Nehän on kaikkien herkkua ja helppojakin viellä! Pelkät salaatit riittäs hyvin tortillalättyjen tilalle, mutta t ykkään lisäksi tehdä itse ne  tortillalätyt  ja myös juustosta rapeita tacoja tai juustokuppeja. Noiden helpot ohjeet jaan tässä teille tänään. Täytteille en ohjetta pistänyt enkä makroja laskenut. Tykkään paistaa ja maustaa tulisesti jauhelihaa ja kanaa. Lisäksi laitan kurkkua, tomaattia, pilkottua salaattia, erilaisia juustoja, varsinkin aurajuustomuru ja fetakuutiot maistuu erikoisen hyvälle näissä! 😍 Kastikkeena meillä on nykyään koskenlaskija cheddaria ja...

Pitkästä aikaa kasvispihvejä!

Kuva
Kasvispihvit ja maustettua ranskankermaa. Tällä kertaa pikkuapurin kanssa tehtiin kasvispihvejä. Niistä aineksista mitä sattui kaapissa olemaan ja aineksiakaan en ehtinyt punnita kun oli niin nopea tuo pieni mies liikkeissään 😎 Monilla alkaa varmasti jo jouluruuat riittämään ja lihaa syöty enemmän ku tarpeeksi, joten luulis nyt kasvisten maistuvan muillekkin kun miulle 😀 Mausteita en mitannut myöskään, niinku en yleensäkkään, mutta mielestäni aika reippaasti sai laittaa. Onni söi pihvin kukkakaalimuusin  kera, mie ihan vaan noita pihvejä ja maustettua ranskankermaa. Matille tuntui illala maistuvan myös 😋 Oli kyllä niin hyviä että täytyy pian tehdä uusiss! Vaikka lihapullien kanssa. Tällä kertaa mausteeksi ranskankermaan laitoin paprikajauhetta, currya, herbamarea, grillausmaustetta ja pippuriseosta.  Hyvää ruokahalua! 💋 KASVISPIHVIT 16 kappaletta / 4 annosta. Tarvitset: Porkkanaa 1 pieni kpl Kukkakaalia 1/4 osa Parsakaalia 1/4 osa Ke...